La 25.6 ja su 26.6 on vapaavuoroja, jolloin ohjattua treenien vetoa ei ole vaan treenivuoroa saa käyttää vaikka kaverin kanssa pädien takomiseen. Hyvät jussit vaan kaikille
.
Juhannus viikonlopun treenit.
Peruskurssi päättyy pe 3.6
Kevään 2011 viimeinen peruskurssi päättyy perjantaina 3.6 jonka jälkeen voi osallistua suoraan seuraaviin jatkokurssitreeneihin sunnuntaina klo 13.00. Seuraava peruskurssi käynnistyy syksyllä.
Kesän harjoitukset
Kesällä (kesä-heinäkuu) KOTR:n harjoitukset pyörivät normaalisti, poislukien juhannuspyhät. Sen verran vaihtelua harjoitusohjelmaan kuitenkin on luvassa, että tiistain klo 19.15-20.45 tekniikkavuoro sekä lauantain klo 13-14.30 vapaavuoro vedetään kesän ajan nyrkkeilyharjoituksina. Nyrkkeilyharjoituksien vetäjinä toimivat Helsingin nyrkkeilyseuran (HNS) valmentajat, lisäksi harjoituksiin tulee samalla myös harjoittelijoita HNS:n riveistä. Nyrkkeilyharjoitukset tulevat painottumaan tekniikkaharjoitteluun ja ovat kaikille KOTR:n jäsenille avoimia. Halukkailla toki mahdollista päästä myös sparraamaan nyrkkeilyharjoituksissa, tällöin myös kypärän käyttö olisi suotavaa. Kesällä siis hyvä mahdollisuus päästä terästämään lyöntitekniikoita normaalin lajiharjoittelun lisäksi. Torstain, perjantain ja sunnuntain harjoituksissa keskitytään normaalisti thainyrkkeilyyn. Peruskurssivuoroja ei kesällä ole.
EM-kisatuloksia
EM-kisat ovat Suomen joukkueen osalta nyt ohi. Suomelle tuli 3 naisten euroopan mestaruutta kun Anna Willberg, Marjo Rautanen ja Heli Salapuro voittivat finaaliottelunsa pisteillä. Hynysen semifinaaliottelu päättyi pistetappioon. Ottelun lopputulos herätti ihmetystä niin Suomalaisessa kehäkulmassa kuin myös katsomossa ja tuloksen julistuksen aikana katsomosta kuului myös buuausta kun Saksalaisen käsi nousi ylös. Hynynen oli ottelun loputtua varma finaalipaikasta mutta pistetuomarit olivat eri mieltä. Hynyselle kuitenkin EM-pronssia ja näin hän on joukkueen ainoa mies mitalisti. Lisäksi Gia Winberg sai pronssia hävittyään semifinaaliottelunsa hallitsevalle maailmanmestarille. Suomen mitalisaaliksi 3 kultaa ja 2 pronssia.
EM-kisat, maanantaipäivän tuloksia
Tänään kehään Suomen joukkeesta nousivat Kaisa Kokko, Gia Winberg ja Antero Hynynen. Kaisa oli ottelussa teknisesti parempi ja vei tilanteita jatkuvasti mutta yllättäen kuitenkin hävisi ottelunsa pisteillä. Syynä tuomioon ilmeisesti oli ettei Kaisa ollut tuomareiden mielestä tarpeeksi vahva ja agressiivinen. Gia puolestaan vei selvästi voiton pisteillä Saksalaisvastustajastaan. Lisäksi Antero otti kolmannessa erässä tyrmäysvoiton Turkkilaisesta vastustajastaan, osumalla tätä kääntökyynärpäälyönnillä suoraan leukaan. Turkkilainen kannettiin kehästä ulos paareilla, toivottavasti mitään valojen äkillistä katkeamista ikävämpää ei päässyt tapahtumaan. Suomen joukkueesta siis Gia ja Antero ovat jatkossa, lisäksi Anna, Heli ja Marjo odottavat vielä vuoroaan päästä kehään. Lyhyellä matematiikalla laskettuna viisi EM-pronssimitalia on nyt varmistunut ja niiden väriä voidaan vielä päivittää kirkkaammiksi.
Muuta infoa päivän tapahtumista. Hynysen painosarjassa ottelivat tänään myös Ruotsin Sanny Dahlbeck vastassaan Ukraina ja Valko-Venäjän Andre Kulebin vastassaan Venäjä sekä Belgia vastassaan Saksa. Sanny hävisi pistetappiolla Ukrainalaiselle. Andre voitti Suomalaisille entuudestaan tuntemattoman Venäläisen kaverin keskeytyksellä kyynärpäälyönnin seurauksena tulleen haavan johdosta. Saksa voitti Belgialaisen keskeytyksellä useiden päähän vedettyjen polvipotkujen seurauksena, lukua taidettiin laskea ottelun aikana neljään otteeseen. Mainittakoon että tänään pudonnut Belgian edustaja voitti viime vuoden MM-kisoissa Sanny Dahlbeckin.
Seuraavaksi Hynynen kohtaa semifinaalissa vahvaksi lähiottelijaksi paljastuneen Saksan edustajan, sarjan toisessa lohkossa Valko-Venäjä kohtaa Ukrainan. Hynysen painosarja on osoittautunut tasoltaan erittäin kovaksi, luvassa on tiukka kamppailu finaalipaikoista. Paras mies voittakoon.
Erikoisena yksityiskohtana Hynynen sai kisaorganisaation edustajalta käskyn ajaa parta ja viikset pois jos halua jatkaa kisoissa. Syynä on ilmeisesti jokin sääntöpykälä jonka mukaan kasvojen tulee olla ns. paljasta pintaa. Säännöt on säännöt mutta hauskaa tässä on se, että ne eivät tunnu kaikkia koskevan. Voimassa olevien amatöörisääntöjen mukaan esimerkiksi Andre Kulebin ei olisi jo usean vuoden aikana saanut osallistua IFMA:n amatöörikisoihin koska on jo pitkään ollut WMC-liiton ammattilaisten maailmanmestari, siitä huolimatta Andre tuntuu olevan IFMA:n kisojen vakiokalustoa. Lisäksi jos Hynynen joutuu luopumaan naamakarvoistaan niin silloin saman pitäisi koskea myös ylemmässä sarjassa ottelevaa Artem Leviniä, saa nähdä kuinka käy. No joka tapauksessa mukavaa oli kuulla, että Venäjän joukkueessa muistettiin Hynynen viime vuoden Baltic Olympic -tapahtumasta.
EM-kisojen arvonnat uusiksi
Terve taas. Kisojen lauantai-illan ottelupariarvonnoissa oli jotain epäselvyyksiä, joten arvonnat suoritettiin uudestaan sunnuntai-aamuna. Näin ollen Antero Hynyselle (-67kg) vastaan asettuu ensimmäisessä ottelussa Turkki, ottelu käydään ilmeisesti maanantaina. Anteron voittaessa ottelee hän toisella kierroksella (semifinaali) Belgia-Saksa ottelun voittajaa vastaan. Tänään Suomen joukkueesta kehään nousevat Jukka Kyynäräinen (-63,5kg) vastassa Liettua ja Janne Ollonen (-71kg) vastassa Saksa.
Naisten ensimmäisen kierroksen vastustajat:
-45 kg Heli Salapuro vs Turkki (semifinaali)
-48 kg Marjo Rautanen vs Turkki (semifinaali)
-51 kg Kaisa Kokko vs Ukraina
-57 kg Gia Winberg vs Saksa
-63,5 kg Anna Willberg vs Valko-Venäjä (semifinaali)
EM-kisojen ottelupariarvonnat käynnissä
Arvonnat ovat edelleen käynnissä ja ensimmäisen päivän otteluja ei ole vielä päätetty. Hynysellä tulee ensimmäisessä matsissa vastaan kova luu Valko Venäjän Andrei Kulebin. Tämän ottelun voitto takaa Hynyselle mitalisijan ja tasoittaa tietä kohti EM-kultaa. Tsemppiä matsiin.
Miesten -67kg sarjan ottelulohkot näyttävät seuraavilta:
Finland vs. Belarus
Turkey vs. Belgium
——————
Russia vs. Ukraina
Sweden vs. Germany
EM-kisat alkavat lauantaina
Terveisiä Turkista. Suurin osa joukkueista on jo saapunut EM-kisahotellille ja ottelijoiden painonveto sekä kisoihin valmistautuminen alkaa näkyä ja tuntua hotellin ilmapiirissä. Suomen joukkue alkaa vihdoin olemaan koossa ja kaikilla on hyvä fiilis. Kisajärjestelyt ovat sujuneet tähän mennessä hyvin. Hotelli ja sen huoneet ovat todella hienoja. Aamupala, lounas sekä illallinen ovat huippulaatua. Harmi, että suurin osa ottelijoista joutuu jättämään ruokatarjonnan väliin painonvetojen vuoksi. Hotellin sauna ja urheiluosasto ovat tässä apuna, hikoileminen näissä puitteissa on mukavaa. Antero Hynysen painot ovat hyvällä mallilla, nyt iltaa ennen kisapunnitusta Anteron paino oli vain reilu puoli kiloa yli kisapainon. Lauantaina suoritettavien arvontojen jälkeen selviää ensimmäisen kierroksen otteluparit. On hyvin todennäköistä, että kaikki Suomen joukkueen miesottelijat ottelevat heti sunnuntaina. Tunnelma on odottava. Enää pari päivää ja kisat pääsevät kunnolla käyntiin.
Pääsiäisenä ei ohjattuja peruskurssiharjoituksia
Pääsiäispyhinä pe 22.4 ja su 24.4 ei ole ohjattuja peruskurssiharjoituksia. Salilla voi harjoitella normaaliaikoihin omatoimisesti niin kauan kun jatkokurssilaisia on paikalla.
King of the Ring verkkosivut uusittu
King of the Ring -seuran verkkosivut on uusittu käyttämään uutta julkaisualustaa. Nyt sivujen sisältöä on helppo linkittää Facebook-palveluun ja käyttäjät voivat rekisteröityä sivustolle mikä mahdollistaa mm. aiheisiin kommentoinnin, lisäksi kuvia varten on lisätty oma kuvagalleria. Seuran vanhat sivut löytyvät edelleen osoitteesta: http://www.kingofthering.fi/fi/uutiset.php
